Suomea Suomessa: kielen opettelua ja uusia kokemuksia
Piispala tarjoaa vuosittain harjoittelupaikkoja ulkomaalaisille suomen kielen opiskelijoille Opetushallituksen Suomea Suomessa-ohjelman kautta. Ulkomaisten yliopistojen opiskelijat voivat päästä ohjelman nimen mukaisesti opiskelemaan suomea Suomessa tulemalla harjoitteluun suomalaisille työpaikoille. Ohjelmasta kiinnostuneet työnantajat voivat hakea harjoittelijaa täyttämällä Opetushallituksen sähköisen paikkatarjouslomakkeen. Lisätietoa ohjelmasta ja siihen mukaan pääsystä saa Opetushallituksen verkkosivuilta.
Heinäkuun alussa Piispalaan saapui uusi Suomea Suomessa-harjoittelija Vivien. Hän on kotoisin Unkarista, jossa hän opiskelee yliopistossa kuudetta vuotta suomen kieltä. Vapaa-ajalla Vivien tykkää lukea kirjoja, katsella sarjoja, viettää aikaa ystäviensä kanssa sekä matkustella. Suomea Suomessa-harjoittelu on tarjonnut hänelle mahdollisuuden tulla käymään ensimmäistä kertaa Suomessa. Haastattelimme harjoittelunsa kaksi viikkoa sitten aloittanutta Vivieniä tarkemmin hänen ajatuksistaan sekä odotuksistaan harjoitteluun liittyen.
Millaista Piispalassa on ollut tähän mennessä?
Työskentelen siivouksessa. Parasta siellä on ollut mukavat työkaverit. Piispala on todella viihtyisä paikka! Luonto on kaunis ja ihmiset ovat ystävällisiä.
Miksi päätit lähteä mukaan Suomea Suomessa-ohjelmaan?
Tykkään matkustella ja halusin päästä olemaan Suomessa. Mielestäni kieltä on myös parempi opiskella maassa, jossa sitä puhutaan.
Vaikeuttiko korona Suomeen pääsyä?
Jonkun verran. Kahdesta rokotuksesta oli apua matkalle lähtöön. Sain niistä lääkäriltä todistuksen. Ennen Piispalaan tuloa olin karanteenissa Kannonkoskella, kunnes sain tietooni negatiivisen tuloksen koronatestistä.
Mitä toiveita sinulla on ajallesi Suomessa?
Haluan käydä vierailemassa muissa kaupungeissa, kuten Jyväskylässä, Tampereella, Turussa ja Helsingissä. Lisäksi haluan tutustua paikalliseen kulttuuriin. Haluan oppia tuntemaan paremmin ruokia ja päästä tekemään asioita, joita suomalaiset normaalisti tekevät.
Onko sinulla jo suunnitelmia harjoittelun jälkeiselle ajalle?
Haluan tulla uudestaan Suomeen ensi vuonna toisen ohjelman kautta. Opiskelen nyt viimeistä vuotta yliopistossa kotimaassani, ja sen jälkeen haluan tulla vielä Suomeen suorittamaan tohtorin tutkinnon.
Mitä haluaisit kertoa kotimaastasi?
Unkarissa on todella mielenkiintoinen ja hyvä ruokakulttuuri. Ulkomaalaiset rakastavat unkarilaista ruokaa! Maan historia on myös mielenkiintoinen ja siksi monissa kaupungeissa kannattaa kierrellä museoissa. Kaupungeissa voi kierrellä myös muuten vaan, sillä Unkari on kaunis paikka. Maan kulttuuri ja kirjallisuus ovat myös kiinnostavia.