Piispala on hyväksytty Sustainable Travel Finland -ohjelmaan

Piispalassa on alusta saakka pyritty tekemään vastuullisia ja kestäviä ratkaisuja kaikkeen toimintaamme liittyen.  Esimerkiksi puhtaanapitomme on hoitanut työtehtäviään eri majoitustilojen välillä sähköautoilla liikkuen jo vuosien ajan. Tämä seikka on unohtunut kertoa, koska olemme pitäneet asiaa hieman itsestään selvänä juttuna. Kestävä toiminta koskettaa kuitenkin monta eri osa-aluetta ja vaatii jatkuvaa kehittämistä, koska vain siten syntyy vastuullista toimintaa. Siksi olemmekin sitoutuneet vastuullisuuteen entistä vahvemmin ja haluamme tuoda sen myös viestinnässämme esille, koska sen kautta voimme kannustaa muitakin toimimaan vastuullisemmin.

Haluamme kehittää vastuullisuuttamme edelleen, ja kertoa siitä myös asiakkaillemme

Ihan mahtava työkalun vastuullisen ja kestävän toiminnan kehittämiseen tarjoaa Visit Finlandin Sustainable Travel Finland – ohjelma, johon pääsimme mukaan. Ohjelma tarjoaa maksuttoman ja konkreettisen kestävän matkailun työkalupakin, jonka avulla ohjelma läpikäydään. Ohjelma antaa myös toiminnalle jatkuvan kehittämisen mallin. Sustainable Travel Finland – ohjelma tarjoaa mukana oleville yrityksille mahdollisuuden saada Sustainable Travel Finland -merkin, jolla yritys voi viestiä vastuullisuudestaan. Mikäli merkin haluaa, on läpikäytävä seitsemän askeleen polku, jonka suorittaminen vie keskimäärin noin vuoden. Ohjelman paras puoli on se, että yksin ei tarvitse asioita alkaa selvittämään ja miettiä, että vieläkö muistuu mieleen vastuullisuuden kolmen pilarin malli (Triple Bottom Line)!  Ohjelma tarjoaa apuvälineet, toimintamallit sekä koulutukset, ja sen voi suorittaa omaan tahtiin ja omien resurssien mukaan.

Piispalan luontopolku ja mäntymetsä

Vastuullinen toiminta on yksi toimintamme arvoista Piispalassa. Minkä takia vastuullisuus sitten kannattaa tuoda näkyväksi omassa toiminnassa? Yksinkertainen syy on se, että tulevaisuudessa vain vastuulliset toimijat voivat pärjätä. Kuluttajat peräänkuuluttavat tuotteiden ja palveluiden läpinäkyvyyttä ja kestävyyttä. Ei riitä, että ajatellaan toiminnan tukevan kestävää kehitystä ja olevan esimerkiksi eettistä, vaan se pitää pystyä myös viestimään asiakkaille ja muille sidosryhmille.

Sanomattakin on selvää, että olemme tästä mahdollisuudesta kehittää vastuullista toimintaamme hyvin innoissamme! On hienoa päästä mukaan ohjelmaan, ja pystyä näyttämään varsinkin nuorille, että jaamme heidän huolensa tulevaisuudesta. Omalla toiminnallamme voimme näyttää mallia siitä, kuinka toimia vastuullisesti. Nyt on aika toimia!

Lue aiheesta lisää:

https://www.businessfinland.fi/suomalaisille-asiakkaille/palvelut/matkailun-edistaminen/vastuullisuus/sustainable-travel-finland/

#sustainabletravelfinland