Vastuullisuus
Vastuullisuus Piispalassa
Piispala on Green Key –sertifioitu kohde. Green Key on kansainvälinen kestävän matkailun ympäristöohjelma. Green Key -merkki on todistus laajamittaisesta ympäristötyöstä ja majoitusalalle suunniteltujen kansainvälisten ympäristökriteerien täyttämisestä. Se tarkoittaa, että olemme sitoutuneet henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvattamiseen, energian- ja vedenkäytön tehostamiseen ja majoitustoiminnan ympäristörasituksen pienentämiseen.
Lisäksi Piispala on Visit Finlandin kestävän matkailun Sustainable Travel Finland -merkin saanut toimija. Merkin saanut kohde täyttää merkille asetetut kriteerit, ja sen käyttöoikeus on osoitus arvokkaasta ja pitäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Arvoihimme kuuluvat yhdenvertaisuus, elämän ja ympäristön kunnioittaminen sekä välittäminen. Näin arvoihin sisältyy myös vastuullinen toiminta. Valtakunnallisena nuorisokeskuksena tehtävämme on tarjota esimerkkejä sidosryhmillemme ja muulle leiri- ja nuorisotoiminnalle, kuinka toimia vastuullisesti. Kestävää kehitystä olemme tukeneet toiminnassamme jo vuosia moni eri tavoin ja koska pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme sekä viestimään siitä avoimesti ja vastuullisesti, haluamme tällä sivulla kertoa asiakkaillemme toimintamme vastuullisuudesta ja miten sitä tullaan kehittämään.
Lue lisää Green Key -ympäristömerkistä ja Sustainable Travel Finland -merkistä:
Kestävää kehitystä olemme tukeneet toiminnassamme jo vuosia moni eri tavoin, ja pyrimme jatkuvasti kehittämään toimintaamme sekä viestimään siitä avoimesti ja vastuullisesti.
Ympäristöpolitiikka
Panostamme ympäristövastuullisiin toimintatapoihin ja huomioimme toiminnassamme kestävän kehityksen periaatteet. Eri yksiköissämme tämä otetaan huomioon ja asiakkaita ohjeistetaan huomioimaan ympäristö omassa toiminnassaan. Piispala on sitoutunut henkilöstön ja asiakkaiden ympäristötietoisuuden kasvattamiseen, energian- ja vedenkäytön tehostamiseen ja majoitustoiminnan ympäristörasituksen pienentämiseen.
Biojätteen vähentäminen
Pyrimme vähentämään biojätteen määrää ruokailussa. Ruokalassamme huomioidaan hävikki ja ruokaa tehdään asiakasmäärien mukaan, ylijääneet ruoat viedään osittain Pieneläinkoti Pihkan eläimille. Asiakkaamme ohjeistetaan ottamaan ruokaa lautaselle vain tarpeen mukaan ja kerrotaan, että ruokaa voi aina hakea lisää. Käytössä on myös biojätejärjestelmä, laite puristaa biojätteestä nesteen pois ja näin orgaanisen jätteen määrä vähenee. Järjestelmä on myös kustannuksia vähentävä.
Jätteiden lajittelu
Piispalan alueella huolehditaan jätteiden asianmukaisesta lajittelusta jätelain ja kunnallisten jätehuoltomääräysten mukaisesti seuraaviin kategorioihin: metalli, lasi, energiajae, paperi, biojäte ja pahvi. Jätteet kierrätetään ja lajittelua tullaan tehostamaan.
Majoitustilojen lähellä on jätteiden keräyspisteitä, joihin asiakkaat voivat jätteitä toimittaa. Asiakkaille ohjeistetaan lisäksi, että pullot, tölkit ja lasipurkit voi jättää pöydälle, toimitamme ne kierrätykseen. Ongelmajätteet, kuten paristot, voi toimittaa vastaanottoon.
Energian ja veden kulutus
Piispalan sisätilojen tavoitelämpötila on +21 astetta, joka on todettu ihmisen terveyden ja viihtyvyyden kannalta parhaaksi lämpötilaksi. Asiakkaita ohjeistetaan, että energiasäästön kannalta on tärkeää, että ulko-ovea ei pidetä auki turhaan, ja että ikkunat pidetään suljettuina sekä valot sammutetaan poistuessa majoitustiloista.
Vedenkulutuksen osalta olemme asettaneet tavoitteeksi 10 % vähentämisen vuositasolla.
Asiakkaita ohjeistetaan huolehtimaan, ettei vettä kulu turhaan.
Perhelomilla sekä muilla pidemmillä leireillä ja kursseilla vaihdamme pyyhkeet vain tarpeen mukaan/pyynnöstä.
Vastuullisuus
Käytämme uusiutuvaa energiaa mahdollisuuksien mukaan. Jäähallimme katolla on 75 kilowatin aurinkovoimala, jonka laskennallinen vuosituotto on n. 40000 kilowattia ja jo vuosia kiinteistö- ja siivousyksikkö on ajellut sähköautolla alueellamme. Siivouksessa käytämme ympäristömerkittyjä tuotteita. Aktiviteeteissämme on huomioitu kestävyys ja se on kantava teema monessa toiminnossa. Aktiviteettien kautta opetamme varsinkin lapsille ja nuorille kestävän kehityksen periaatteita ja ympäristövastuullisuutta.
Henkilöstön osallistaminen
Henkilökuntaamme koulutetaan toimimaan ekologisesti ja yhdessä pyrimme kehittämään toimintaamme ympäristöä säästävämmäksi. Tähän työkaluksi on valittu Sustainable Travel Finland – ohjelma, johon sitouduimme vuoden 2020 syksyllä. Ohjelma tarjoaa maksuttoman ja konkreettisen kestävän matkailun työkalupakin, jonka avulla polku läpikäydään. Ohjelma antaa toiminnalle jatkuvan kehittämisen mallin ja tarjoaa mukana olijoille mahdollisuuden saada Sustainable Travel Finland -merkin, jolla yritys voi viestiä vastuullisuudestaan.
Sosiaalinen ja kulttuurinen vastuullisuus
Piispalan toiminta on paikallista, alueellista, valtakunnallista ja kansainvälistä. Koska toimintamme pääpaino on lapsissa ja nuorissa, ostamalla Piispalan palveluja tukee tekemäämme kasvatuksellista ja monipuolista nuorisotyötä.
Piispalan yhdenvertaisuussuunnitelmassa on otettu huomioon asiakkaat, sidosryhmät ja henkilökunta. Yhdenvertaisuussuunnitelmaa tukee henkilökunnan kouluttautuminen, suunnitelman säännöllinen päivittäminen ja kehityskeskustelut.
Toimintamme tukee paikallisuutta tuotteissa, palveluissa ja henkilöstön palkkaamisessa mahdollisuuksien mukaan. Tuemme paikallisia kulttuuritapahtumia ja alueen perinteitä ja palvelemme paikallisia asukkaita. Lisäksi toimintamme tukee muita yrittäjiä.
Taloudellinen vastuullisuus
Piispala pyrkii kannattavaan liiketoimintaan: kilpailukyvyn parantamisen, ympärivuotisten työpaikkojen lisäämiseen ja kehittämään toimintaa ylijäämällä. Piispala ottaa huomioon taloudellisen esteettömyyden hinnoittelussa nuorten, eläkeläisten ja perheiden osalta.
Hankimme paikallisia tuotteita ja teemme yhteistyötä paikallisten yritysten kanssa, esimerkiksi ostamalla heiltä palveluja ja tuotteita. Sponsoroimme paikallisia urheilijoita ja järjestöjä.
Eettinen vastuullisuus
Otamme toiminnassamme huomioon paitsi fyysisen turvallisuuden, myös henkisen turvallisuuden. Piispala onkin julistautunut syrjinnästä vapaaksi alueeksi. Syrjinnästä vapaa alue -kampanja on kaikenlaisen syrjinnän, kiusaamisen ja häirinnän vastainen kampanja, jonka avulla organisaatiot ja työyhteisöt voivat kertoa sitoutumisestaan syrjimättömyyden periaatteeseen. Syrjinnästä vapaaksi alueeksi julistautuminen merkitsee syrjinnän vastustamista, siihen puuttumista ja kaikkien ihmisten yhdenvertaisuuden tunnustamista (https://yhdenvertaisuus.fi/syrjinnastavapaa.fi).
Piispalan Green Care toiminnassa eläinten hyvinvointi on toiminnan keskiössä ja toimintaa toteutetaan Green Care periaatteiden mukaisesti, eli hyvinvointia ihmisille eläimistä, mutta eläinten ehdoilla.
Pyrimme kehittämään esteettömyyttä ja saavutettavuutta. Teemme toiminnan esteettömyyden ja saavutettavuuden arviointia vuosittain. Piispala kouluttaa henkilökuntaansa aiheeseen liittyen ja tekee esteettömyyskartoituksen, jonka perusteella tehdään esteettömyyssuunnitelma ja arvioidaan fyysisen, sosiaalisen ja digitaalisen esteettömyyden kehityskohteet.
Turvallisuus
Fyysinen, psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus muodostavat kokonaisuuden, josta muodostuu lopulta turvallinen asiakaskokemus.
Noudatamme lakisääteisiä perusteita ja turvallisuuden ylläpitämiseksi meillä on ajan tasalla oleva riskikartoitus ja pelastussuunnitelma sekä henkilökuntamme käy esimerkiksi ensiapu koulutuksen.