The Northern Expedition -nuorisovaihto

Maanantaiaamuna mietin, miten íhmeessä nämä eri kieltä puhuvat ja toisilleen tuntemattomat nuoret saadaan tutustumaan toisiinsa. Perjantaiaamuna huomaan, että jossain tiistain ja torstain välissä se on tapahtunut: suomalaisista ja irlantilaisista on tullut kavereita! He juttelevat yhdessä, tekevät tehtäviä yhdessä, esittelevät toisilleen valokuvia ja näpläävät kännyköitään sekä nauravat yhdessä. Erasmus+ – nuorisovaihto The Northern Expedition on onnistunut.

Miten ryhmäytymistä edistetään?

Tekemällä asioita yhdessä. Ihan ensin leikkimällä huvittavalta kuulostavia tutustumisleikkejä, jotka kyllä oikeasti toimivat. Sitten kertomalla itsestä ja omasta kulttuurista. Vaihtamalla ryhmien kokoonpanoja joka päivä. Ohjatuilla työpajoilla on iso rooli sekä oppimisessa että tutustumisessa. Nuoret oppivat paljon myös toisistaan, kun he pohtivat yhdessä vaikka kestävää kehitystä, poliittista vaikuttamista tai tasa-arvoa ja biotaloutta. Parhaat jutut vaihdetaan kuitenkin vapaa-ajalla ja illanvietoissa. Kun maistellaan mämmiä ja lakritsia tai toffeeta ja muita makeita herkkuja, joita irlantilaiset ovat tuoneet mukanaan.

Suomalaiset tykkäävät lakritsista, me emme. Irlantilaiset rakastavat makeisia! Fudge (kermakaramelli) on ihan parasta!

 

Suomalaisten talviharrastusten kokeileminen on oleellinen osa viikon mittaisen leirin ohjelmaa. Lumi on irlantilaisten mielestä likimain hienointa Suomessa, joten lumisotaa ollaan joka päivä vähintään kaksi kertaa. Yhdessä kokeillaan myös pulkkamäkeä ja hiihtämistä.
– Hiihto on hauskaa, kehuvat he, jotka uskaltautuvat suksille. Ei haittaa, vaikka alamäessä kaadutaan yhteen nippuun.
Pilkkiminen sen sijaan on vähän kummallista. Kalat ovat näkymättömissä jään alla. Tässä me sitten istutaan eikä saalista tule!
– Ei me olla koskaan ennen kalastettu, tytöt tunnustavat.

Irlantilaiset nuoret opettelevat hiihtämään suomalaisnuorten avustamana.

Irlantilaisen ryhmän vetäjät, Eddie Fitzpatrick ja Eileen Nalty, ovat todellisia Erasmus-konkareita. He tekevät pyynnöstä syväanalyysin suomalaisten ja irlantilaisten eroista:
– Irlantilaisille ei voi sanoa, että olkaa hiljaa! He ovat luonnostaan äänekkäitä. He ovat myös ulospäin suuntautuneita eikä heillä ole suojakilpeä, kaksikko kuvailee.
– Suomalaiset laskevat suojakilpensä, kun he tutustuvat vieraisiin. Sitten heistä tulee oikein ystävällisiä ja lämpimiä. Koska me kaikki olemme eurooppalaisia, meidän täytyy pitää yhtä. Ihan kaikkien eurooppalaisten!

Hilkka Rantala

Kirjoittaja on markkinointiviestinnän harjoittelija Piispalassa.

Mikä on nuorisovaihto?

Nuorisovaihto on kansainvälinen nuorisoryhmien tapaaminen, jonka nuoret suunnittelevat itse ohjaajien tukemina. Vaihdon aikana nuoret tutkivat toiminnallisesti heitä kiinnostavaa aihetta ja oppivat ymmärtämään sitä paremmin. Nuorisovaihdossa nuorten ryhmät kohtaavat ryhmiä muista maista. He tekevät yhteistyötä ja avartavat maailmankuvaansa kulttuureja vertailemalla ja itse valitsemastaan aiheesta oppien. Nuorisovaihto on tarkoitettu 13-30-vuotiaille nuorille. Nuorisovaihdon rahoittaa Erasmus+ ja rahoitusta Suomessa myöntää hakemusten perusteella Opetushallitus. Hakuaikoja on kolmesti vuodessa.

Piispalan järjestämä nuorisovaihto The Northern Expedition oli alun perin suunniteltu jo kaksi vuotta sitten. Hankkeen toteutusta jouduttiin siirtämään koronan vuoksi useaan otteeseen. Hankkeen teemana oli kestävä kehitys ja tavoitteena oli tarjota osallistujille näkökulmia, taitoja ja tietoa kestävästä kehityksestä sekä tarjota osallistujille mahdollisuus saada kansainvälistä kokemusta, oppia tiimityötaitoja ja kasvattaa ymmärrystään eri kulttuurista.

Piispalan kansainvälisestä toiminnasta saa lisää tietoa Piia Pyykkiseltä, p. 041-7301651 tai piia.pyykkinen@piispala.fi