Hyvän elämän jäljillä

Olemme kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin keskus.

Pieneläinkoti Pihkassa luonto ja eläimet ovat läsnä

Pieneläinkoti Pihka on Nuorisokeskus Piispalan Green Care -toiminnan ydin ja antaa ryhmille oivan mahdollisuuden monipuoliseen yhdessä tekemiseen ja vuorovaikutukseen eläinten ja luonnon parissa. Pihkassa pääsee tekemään oikeita tallitöitä, kuten siivoamaan karsinoita, hoitamaan, ruokkimaan ja ulkoiluttamaan eläimiä tai kokeilemaan vaikka vuohiagilityä ja kärryajelua ponin kanssa. Pihapiirimme pienessä puutarhassa kasvatamme yrttejä ja teemme muita pienimuotoisia puutarhatöitä. Pihka sijaitsee Piispalanharjulla metsän reunassa, josta eläinten kanssa pääsee helposti toimimaan luontoympäristössä. Pihkan eläimet ovat tärkeä osa toimintaamme, ja niiden kanssa pääset tutuksi ohjatuissa ohjelmissa tai vierailuajoilla.

Pieneläinkoti Pihka sijaitsee noin 250 metrin päässä Toimintarakennukseltamme ja Piispantuvan ruokalastamme. Kävellen matkalla on nousua ja pitkät portaat, mutta tallirakennuksen eteen pääsee tarvittaessa suoraan autolla ja kulkemaan alueella esteettömästi.

 

Luonto ja eläimet lisäävät hyvinvointia

Toimintamme ajatuksena on vahvistaa lasten ja nuorten luontosuhdetta, antaa valmiuksia elämänarvojen pohdintaan ja ohjata kestävään elämäntapaan. Luontosuhteen muodostuminen
ja sen siihen liittyvät tunnekokemukset ovat kantava voima lasten ja nuorten kasvaessa ympäristövastuullisiksi aikuisiksi. Luonto- ja eläinaktiviteeteissamme toimintamme tavoitteena on keskittyä kokemuksellisuuteen, tunteisiin ja luonnon hyvinvointi vaikutuksiin.

Laatumerkki eläinten kanssa tehtävästä työstä

Olemme Green Care Finlandin jäsen ja saaneet toiminnallemme Green Care -laatumerkit vuonna 2018. Green Care Voima -merkkimme on leirikoululaisten Pieneläinkoti Pihkan Green Care -ohjelmasta, ja Hoiva-merkki Nuotta-valmennuksen ohjelmasta. Green Caren -toiminnan pääajatus on edistää ihmisten hyvinvointia ja elämänlaatua samalla huomioiden toimintaan osallistuvien eläinten hyvinvointi ja terveys. Green Care -toimintaan kuuluvat erilaiset luonto- ja eläinavusteiset menetelmät ja se on aina tavoitteellista ja laadukasta toimintaa.

Tutustu Green Care Finlandin kotisivuihin

Kokemukset luonnossa jäävät mieleen

Tunteisiin tai hyvinvointiin liittyvissä ohjelmissamme toimimme usein metsäalueellamme. Piispalassa on paljon turvallisia ja helppokulkuisia reittejä ja polkuja. Alue on kuivaa kangasmetsää mäntyineen ja marjoineen. Naavan paljous kertoo ilmamme puhtaudesta. Metsämme reunalla siintää Kivijärvi ja sen pitkä ja upea hiekkarantamme. Kodalla ja muilla tulipaikoilla pääset nauttimaan nuotion lämmöstä ja rauhoittavasta tunnelmasta.

Pieneläinkoti Pihkan eläimet

Pihkan asukkaina on poneja ja vuohia, pehmeitä marsuja ja chinchilloja sekä hassun
näköisiä silkkikanoja kukkoineen. Pihkan leirikouluohjelmissa tavoitteena on Green Care -menetelmän pohjalta antaa lapsille ja nuorille kokonaisvaltainen kokemus eläinten hoidosta ja molemminpuolisesta hyvinvoinnista ja luottamuksesta. Osallistuja pääsee kantamaan vastuuta eläimestä ja oppimaan erilaisia eläinten hoitoon liittyviä tehtäviä. Tärkeänä osana on tunnetaitojen opettelu. Eläin ilmaisee tunteensa avoimesti ja selkeästi, mutta reagoi myös ihmisen tunteisiin. Ohjelmissa hoidetaan eläinten hyvinvointiin liittyä asioita, kuten ruokkimista ja siivousta, mutta ennen kaikkea annetaan aikaa lasten, nuorten ja eläinten väliselle vuorovaikutukselle, viemällä eläimiä kävelylle tai vaikkapa agilityradalle, missä todellinen yhteistyö punnitaan. Marsut ja chinchillat rauhoittavat tarkkailemaan ja silittämään eläimiä. Keskeistä toiminnassa on kokemuksen kautta oppiminen, ihmetteleminen ja kiireetön hetki Pihkan ympäristössä.

Erilaisissa hankkeissa, perheiden ja päiväkotiryhmien sekä ikääntyneiden kanssa Green Care -menetelmää hyödynnetään periaatteessa samalla tavoin kuin leirikoululaisten kanssa. Jokainen ryhmä huomioidaan erityistarpeineen ja toiminta räätälöidään ryhmän tarpeet ja toiveet huomioiden.

Suloiset ponit Smilla ja Rilla kutsuvat hoivaamaan ja kävelylenkille

Smilla ja Rilla käyvät ryhmien mukana metsäkävelyillä talutettavana tai pihalla tehdään talutusharjoituksia tehtäväradalla. Välillä ryhmien kanssa myös harjaillaan ja letitetään niiden hulmuavia harjoja sekä opetellaan kavioiden putsausta. Smilla ja Rilla ovat myös reippaita kärryponeja ja lenkille päästyään innostuvatkin usein esittelemään vauhtiaan!

Smilla (Gudenådalens Smilla) Shetlanninponi tamma, synt. 17.5.2007 Tanskassa

Smilla on Pihkan luottoponi: kärsivällinen, rauhallinen ja luotettava. Smilla on pienen pieni pyöreä poni, jolla on hyvästä luonteesta huolimatta vahvuutta ja päättäväisyyttä. Se on pieneläinkotimme ehdoton pomo, mutta suurella ja lempeällä sydämellä. Smilla on myös eläimistämme vanhin, joten sillä näkyy toiminnassa viisautta ja harkittavuutta (ennenkaikkea Smilla harkitsee, mistä saisi parhaat heinäannokset suuhunsa).

Rilla (S.W. Burberry) Shetlanninponi tamma, synt. 12.7.2012 Suomessa.

Rilla on todella kiltti ja ihmisrakas. Jos sinulla on kädessäsi herkkuja, lähestyy hän sinua innosta höristen. Rilla on rauhaa rakastava herkkä sielu, ja seuraakin aina korvat höröllä ympäristönsä tapahtumia.

 

Hassut vuohemme ovat touhukkaita herkkusuita

Kaikki vuohemme ovat kuttuja eli naaraita ja ovat rodultaan suomenvuohia.
Nätkelmä, Niiskuneiti ja Tuula ovat nupoja eli sarvettomia vuohia, mutta suomenvuohikuttuja on myös sarvellisia, kuten vuohemme Amma.

Vuohemme käyvät ryhmiemme kanssa metsäkävelyillä tai hyppivät ja temppuilevat lasten ohjaamina ”agilityradalla”. Pienemmät asiakkaat pääsemät syöttämään ja silittelemään vuohiamme.

Nätkelmä oli pienenä vähän arka ja rauhallinen, mutta pian oppi luottamaan ja touhuamaan lasten kanssa. Kävelyllä Nätkelmä saattaa puuhailla mennessä omiaan, mutta kotiinpäin se tulee aina vauhdilla.

Niiskuneiti on valkoinen vuohineiti, jonka erottaa Nätkelmästä leuan alla olevista pienistä palleroista. Luonteeltaan Niisku on ystävällinen, mutta samanlainen herkkusuu kuin Nätkelmäkin. Välillä Niiskuneiti seuraa taluttajaansa kuin hyvin koulutettu koira, mutta toisina päivinä polun varren herkut houkuttaa enemmän. Niiskuneiti ja Nätkelmä ovat syntyneet keväällä 2016 Vuohiojan kuttulassa.

Tuula on väritykseltään tumma ja hän on syntynyt 2019 Sastamalassa. Tuula on herkkujen ja rapsutusten perään, ja usein onkin valmis tekemään hienoja temppuja näitä saadakseen.

Amma on vuohikatraamme ainoa sarvipää. Väriltään hän on harmahtava, hieman Tuulaa vaaleampi. Amma on syntynyt Sastamalassa vuonna 2020. Luonteeltaan hän on ihmisrakas ja pitää muiden vuohien tapaan kovin paljon rapsutuksista.

Ystävälliset silkkikanamme voi ottaa vaikka syliin paijattavaksi

Kanamme ovat rodultaan silkkikanoja, hieman hassun näköisiä kanoja, joilla on päässään höyhenkypärä, jonka alta ei aina edes silmät näy. Kanamme ovat ystävällisiä ja ne ovat tottuneet ihmisiin – ne ovat rauhassa sekä sylissä, että olkapäillä. Leivänmuruset kädestä tarjoiltuna maistuu kanoillemme, eikä nokka edes nipistä. Kanojemme munat ovat vaaleanruskeita ja paljon pienempiä kuin kaupassa myytävät kananmunat.

Orvokki ja Orkkidea (2017) ovat sisarukset ja Pihkan ensimmäiset omat tiput. Orvokki on vaaleanruskea ja Orkkidea valkoinen kana, jonka erottaa Nuoskasta sinisen helttavärinsä ansiosta. Molemmat omat kasvatit rauhoittuvat sylissä kuin sylissä ja herkut myös maistuvat. Ne ovat usein ensimmäisten joukossa katsastamassa ruokatarjontaa. Orvokki ja Orkkidea ovat mukavia ja kauniita kananeitoja.

Sipi, Savu, Suuruspää, Siiri ja Sipuli (2020) saapuivat Pihkaan vuonna 2021. Sipi ja Savu ovat kukkoja ja väritykseltään tummia. Suuruspää, Siiri ja Sipuli ovat kanoja.
Suuruspää on kaulaltaan kalju ja väriltään valkoinen. Siiri on väriltään tummanruskea.
Sipulilla ei ole ihan tyypillinen silkkikanan höyhenpeite, vaan se on hieman sulkamainen. Nimi Sipuli tuleekin hänen väristään, joka on sipulin tapaan vaaleanruskea.

Ursula on Pihkassa vuonna 2022 kuoriutunut kana. Hän on perinyt äidiltään Suuruspäältä kaljun kaulan ja valkoisen värityksen.

Viola ja Valle ovat kuoriutuneet Pihkassa vuonna 2023. Viola on kaljukaulainen mustanharmaa kana ja Valle ulkonäöltään hyvin samannäköinen kukko.

Pehmoiset chinchillamme pitävät jyrsimisestä ja puuhastelusta

Chinchillat ovat lähtöisin Andien vuoristosta korkealta ja kuivista paikoista, ja ovat hieman harvinaisempia lemmikkejä. Chinchillat ovat luonnossa yöeläimiä, ja sen huomaa niiden silmien suuruudesta ja viiksien pituudesta. Chinchillat ei ole sylilemmikkejä, vaan ne nauttivat enemmän omasta puuhastelustaan. Vahvahampaisina jyrsijöinä nakertavat mitä sattuvat, myös sellaista mitä ei ehkä pitäisi. Chinchillojen turkki on yksi maailman pehmeimmistä ja tuuheimmista eli karvan

alla on oikeasti yllättävän pieni otus. Koska chinchillat ovat kotoisin kuivista paikoista, niitä ei voi kylvettää tai syöttää tuoreilla kasviksilla, koska saattavat sairastua pahastikin. Chinchillojen herkkua ovat kaikki kuivaruoka, ennen kaikkea kuiva heinä, mutta joskus harvoin ne saavat myös kuivaa leipää tai rusinoita. Kuivattujen hedelmien kanssa pitää olla varovainen, koska ne sisältävät pienelle eläimelle liian paljon sokeria. Puhtaudestaan ne huolehtivat ottamalla hiekkakylpyjä.

Chinchillat ovat taitavia kiipeilijöitä sekä nopeita vipeltelijöitä. Parhaimmillaan ne pitävät lasten jalkoja esteratana, ja jos silloin on oikein rauhallinen, pääsee chinchillaa myös silittämään.

Tico ja Kira (2011) saapuivat meille kesällä 2016. Tico-poika on tummempi ja kirjavampi väritykseltään ja ehdottomasti innostuneempi juoksemaan pitkin Pihkan käytäviä kuin harmaa, rauhallinen Kira-tyttö, joka palaa aina paljon aikaisemmin kotihäkkiinsä. Molemmat pitävät hiekkakylvyistä ja pajunoksien nakertelusta. Tico ja Kira ovat leikattuja, joten vauvachinchilloja ei voida saada.

Hemuli rauhoittaa vilkkaammankin vierailijan

Hemuli on 21.9.2021 syntynyt Rex- kanin ja Leijonanharjaskanin risteytys. Hemuli on luonteeltaan rauhallinen, omaa rauhaa rakastava poika. Hän viihtyy omissa oloissaan, mutta toisinaan hakeutuu oma-aloitteisesti ihmisen lähelle huomiota halutessaan. Hemulilla on ihmisiin todella rentouttava vaikutus, ja marsujen tapaan hän on oikein oiva kaveri rauhoittumiseen. Hemuli on perso herkuille, ja hän tykkää viettää aikaansa ajattelua vaativien aktivointilelujen ääressä herkkuja etsien.

Marsumme antavat rauhoittavaa marsuterapiaa ja rakastavat herkkuja

Pihkan marsut ovat ihanteellisia kavereita rauhoittumiseen, sillä ne ovat tottuneet antamaan marsuterapiaa eli rauhoittuvat mielellään syliin silitettäväksi. Pihkassa on neljä marsua ja ne rakastavat herkkuja, kuten porkkanaa ja omenaa ja vapaaksi päästyään juoksentelevat vain vähän, koska eivät ole niin innostuneita juoksupyöristä.

Otava (2017) on ruskeanvalkoisenkirjava poika. Otava viihtyisi lasten sylissä silitettävänä vaikka kuinka kauan, kunhan välillä muistetaan tarjoilla herkkuja.

Ruska (2018) on kauniin ruskea ja luonteeltaan vähän arka poika, mutta osaa kyllä työnsä eli marsuterapian hyvin. Ruska ei ole edes mahdoton ahmatti, ja sekö lienee syynä siihen, että on vähän arkana pysynyt.

Tiuhti (2018) on tumma mustanruskea tyttö, kovin sosiaalinen ja ympäristöstään kiinnostunut herkuttelija.

Viuhti (2018) on pitkäkarvainen ruskeanvalkoisenkirjava tyttö. Viuhti on kiltti, mutta hieman arempi ja omissa oloissaan viihtyvä.

Pepsi (2023) on musta, valkoisilla raidoilla varustettu poika. Pepsi on toisena Pihkan tuoreimmista marsutulokkaista vielä kovin arka, mutta herkut hänelle kyllä maistuvat.

Cola (2023) on ohutkarvainen mustanruskea poika. Colan isä on Skinny-marsu (karvaton), josta hieman muita ohuempi turkki juontaa juurensa. Cola on samanikäistään Pepsiä sosiaalisempi, ja tykkää olla ihmisten sylissä.