Mitä kuuluu Piispalaan?

Tänä vuonna kevät tuli globaalisti poikkeuksellisissa olosuhteissa koronaviruksen vuoksi. Jokainen meistä on kokenut sosiaalisen eristäytymisen ja poikkeusolojen vaikutukset omassa elämässään kuluneiden kuukausien aikana. Myös Piispalassa kevään suunnitelmat muuttuivat kerrasta leirikoulujen, turnaus- ja valmennusviikonloppujen ja koulutustapahtumien peruuduttua koko keväältä.

Ajatuksemme ovat lasten, nuorten ja kaikkien asiakkaidemme luona

Rajoitusten alettua olimme Piispalassa varmasti yhtä huolissamme ja yllättyneitä tilanteesta kuin kaikki muutkin ihmiset. Leirien ja ryhmien peruuntuminen jätti suuren joukon työntekijöitä vaille tavanomaisia työtehtäviään, niinpä maaliskuussa eri tiimeillä olikin nyt aikaa huolloille, korjauksille ja niille tehtäville, jotka olivat odottaneet sopivaa ajankohtaa. Rajoitukset otettiin tosissaan alusta alkaen ja työntekijöiden terveenä pysyminen haluttiin varmistaa. Niinpä lounas- ja kahvitauot pidettiin pienissä ryhmissä, ja koko henkilökunnan kokouksetkin useammassa tilassa etäyhteyksien välityksellä. Piispala onkin ottanut varsinaisen digiloikan tämän kevään myötä, ja mahdollisuudet yhteydenpitoon ja töiden tekemiseen etänä on meilläkin kehittyneet huimasti – pakon edessä mutta hyvä näin!

Meillä Piispalassa on useita rakennuksia majoitustoimintaa ja erilaisia aktiviteetteja varten. Liikunta- ja toimintatilamme jouduimme sulkemaan maaliskuussa, joten näiden tilojen ylläpitokulujen pienentäminen tuli nopeasti ratkaistavaksi. Tällä hetkellä liikuntatilamme ovatkin kaikki poikkeuksellisessa tilanteessa: ylipainehalli on laskettu maan tasalle, jäähallin jäät sulatettiin ja uimahallin altaissa vesien lämpötila on laskettu viileämmäksi. Kuntosalit ja liikuntasalit ovat suljettuna.

Piispalan uimahalli

Ilahduttavan poikkeuksen liikuntatilojen alasajoon teki hiihtolatumme! Latu oli hyvässä kunnossa ja kaikille hiihtäjille avoinna aina pääsiäiseen saakka. Rajoitetun toiminnan takia olikin erityisen mukavaa huomata, että ihmiset läheltä ja kauempaa tulivat yksin tai perheen kanssa laduillemme liikkumaan. Hiihtäjiä on näkynyt näihin päiviin saakka, tosin viimeisin liikuntahavainto ladultamme oli metsäjänis, joka pomputteli menemään latua pitkin kevätauringossa!

viimeisin liikuntahavainto ladultamme oli metsäjänis, joka pomputteli menemään latua pitkin kevätauringossa

Majoitustilamme laitoimme kiinni Koulutuskeskuksen rivitalohuoneita lukuun ottamatta. Meillä on siis pystynyt majoittumaan työmatkamajoittujat turvallisesti myös poikkeusolojen aikana. Vaikka vastaanottomme onkin fyysisesti ollut suljettuna, olemme palvelleet asiakkaitamme puhelimitse ja sähköpostin välityksellä koko tämän ajan. Avaimet majoitustiloihin asiakkaat ovat saaneet avainkaapeista, ja olemme iloisia että olemme pystyneet palvelemaan asiakkaitamme kevään tilanteesta huolimatta. Kaipaamme kuitenkin hurjasti päivittäisiä kohtaamisia asiakkaidemme kanssa, ja lasten ja nuorten tuomaan energistä pöhinää alueellamme!

Pieneläinkoti Pihkan elämille poikkeusaika on myös tarkoittanut poikkeusoloja! Marsumme ja chinchillamme ovat siirtyneet sujuvasti etätöihin, sillä ne ovat saaneet väliaikaiset kodit ihanien työntekijöidemme kodeista. Näin jyrsijät saavat viettää päivittäin ihmisten kanssa aikaa eikä ole pelkoa siitä, että ne käyvät araksi hiljaisen kauden aikana. Lisäksi sijaiskotien ihmiset saavat aimo annoksen marsuterapiaa vastapalvelukseksi! Smilla-poni ja Rasse-hevonen ovat hoidossa läheisellä ratsastustallilla, ja Pihkassa järjestystä pitävät yllä vuohet sekä kanat.

Työyhteisömme tunnelmia ja poikkeusajan ajatuksia olemme oppineet jakamaan henkilökunnan omissa WhatsApp-ryhmissä. Suurin osa henkilökunnastamme on tällä hetkellä lomalla, lomautettuna tai töissä muualla. Loppukevään ja kesän kuviot ovat vielä avoinna, ja tunnelmat meilläkin ovat odottavat. Toivomme kovasti, että epidemiatilanne sallisi toiminnan avaamisen edes jossain laajuudessa kesän aikana. Ajatuksemme ovat lasten, nuorten ja kaikkien asiakkaidemme luona, ja odotamme niitä tulevia hetkiä, joita voimme tarjota asiakkaillemme kun epidemian jälkeinen elämä vähitellen alkaa.