Piispalan leirikouluissa riittää kiinnostavaa tekemistä koko viikoksi.
Leirikouluohjelman suunnittelu osallistaa kaikki luokan oppilaat päätöksentekoon. Ohjaajiemme ohjaamat tavoitteelliset aktiviteetit on jaoteltu eri kategorioihin toiminnan luonteen mukaan; valittavissa on liikuntaa, kädentaitoja, seikkailua sekä hyvinvointia vahvistavia ohjelmia.
Liikunta-aktiviteetteihin Piispalassa on erinomaiset sisä- ja ulkoliikuntatilat. Meillä voi tutustua uusiin lajeihin, kokea riemukkaita yhteisiä liikuntahetkiä ja saada vinkkejä omien taitojen parantamiseen. Ohjatut liikuntatuokiomme ovat tavoitteellisia, ja liikkumisen riemun lisäksi ne tarjoavat mahdollisuuden oman itsensä sekä ryhmän toiminnan reflektoinnille ja toiminnan kautta oppimiselle.
Kädentaito aktiviteettimme ovat monipuolisia, kiinnostavia sekä tavoitteellisia – ja innostavat ajattelemaan myös teemoja toiminnan taustalla. Ohjelmien tavoitteena on tutustuttaa oppilaat uusiin kädentaitoihin, sitouttaa heidät pitkäjänteistä suunnittelua sekä keskittymistä vaativaan tehtävään, sekä tuoda onnistumisen kokemuksia luovasta toiminnasta.
Pääosin ulkona luonnossa tapahtuvat seikkailu aktiviteettimme ovat tavoitteellista ja turvallista toimintaa. Seikkailu on kasvatustapa, joka sisältää aktiivista tekemistä, uusia tilanteita sekä onnistumisen kokemuksia. Luonto- ja seikkailuaktiviteeteissamme oppilaat pääsevät muun muassa haastamaan itseään kiipeilytornissa, kehittämään omia taitojaan turvallisesti metsässä sekä tavoittelemaan uusia kokemuksia ja elämyksiä luonnossa. Nuorisokeskustoiminnan taustalla vaikuttava elämyspedagogiikka on kokonaisvaltaista ja tavoitteellista opetusta, jossa yhdistetään luonnon, ympäröivän yhteisön ja liikunnan kasvatusmahdollisuus.
Hyvinvointi ohjelmiemme tavoitteena on tukea ja vahvistaa oppilaan ja ryhmän kokemusta omasta hyvinvoinnista, ja tarjota keinoja vahvistaa oman hyvinvoinnin osa-alueita. Hyvinvointiohjelmamme tarjoavat mahdollisuuden pysähtyä hetkeksi toiminnan keskellä ja tarjoavat mahdollisuuden oppia tunnetaitoja ja oman hyvinvoinnin tunnistamisen taitoja.
Koko viikon kestävän leirikoulun ohjelma voi olla esimerkiksi seuraavanlainen:
Maanantai | Tiistai | Keskiviikko | Torstai | Perjantai |
9.00-10.45 Melonta |
9.00-10.45 Kiipeily |
9.00-10.45 Kankaanpainanta |
9.00-10.45 Pihka Green care |
|
13.00-14.45 Leirikoulun avaus Kädentaidot |
13.00-14.45 Jousiammunta ulkoteltalla |
13.00-14.45 Leiriolympialaiset |
13.00-14.45 Maastoseikkailu |
Leirikoulun päätös ja kotiin lähtö |
Sauna ja uinti | Leiridisko yhdessä muiden leirikoululuokkien kanssa | Keilaaminen |
Illan ohjelmamme ovat omatoimisia, opettajan ja huoltajien valvomia aktiviteetteja. Useamman vuorokauden pituinen leirikoulu irrottaa oppilaat ja ryhmän tavanomaisesta ympäristöstään, ja antaa mahdollisuuden niin oppilaille kuin aikuisillekin nähdä toisensa uudenlaisissa rooleissa innostavien aktiviteettien lomassa.
Katso kaikki leirikouluaktiviteettimme ja innostu suunnittelemaan ikimuistoinen leirikoulu!