Vastuullisen valmentamisen tulevaisuusseminaari

Harrastustoiminnan merkitykseen lapsen ja nuoren kasvun tukena ratkaisee toiminnan sisältö. Sisällöstä vastaavat ohjaajat ja valmentajat ovat siten keskeisessä roolissa. Heidän empatia- ja vuorovaikutustaitonsa sekä holistisen valmennuksen periaatteiden omaksuminen ovat tärkeitä tekijöitä kasvua tukevan ja eettisesti kestävän harrastusympäristön luomisessa.

Piispalan aktiviteetit curling

 

Piispalassa järjestettävässä lasten ja nuorten ohjauksen ja valmennuksen tulevaisuusseminaarissa käydään asiantuntijoiden johdolla keskustelua vastuullisesta ohjauksesta ja valmennuksesta 2020-luvulla. Seminaarin pääpuhujana on seura- ja maajoukkuevalmentaja Erkka Westerlund. Tapahtuman yhteydessä osallistuvilla organisaatiolla on mahdollisuus pitää omia työpajapäiviä oman agendan mukaan.

Tutustu seminaarin ohjelmaan tarkemmin.

Piispala majoitustilat

Laadukkaisen sisältöjen lisäksi onnistuneen seminaarikokemuksen takaavat rauhalliset majoitustilamme sekä maukkaat noutopöytäateriat. Vapaa-ajalla on mahdollista harrastaa liikuntaa sekä osallistua yhteiseen verkostoitumisiltaan rantasaunallamme.

Seminaarimajoitus Piispalassa 70€/vrk

Hinta sisältää täysihoidon (päivällinen, aamiainen sekä lounas) ja majoituksen 2 hengen huoneessa liinavaattein.

Seminaarin ohjelma
  • Missä mennään? 2020-luvun nuoriso Nuorisobarometrien valossa
  • Itsetuntemus ohjaus- ja valmennustyön perustana
  • Yhteisöjen merkitys ja muodostuminen 2020-luvulla
  • Kommenttipuheenvuorot