Liigaleirit Piispalassa

Tänä kesänä joudumme valitettavasti rajoittamaan kesän liigaleiriläisten vanhempien ja huoltajien mahdollisuuksia nähdä lasten pelejä jäähallissamme. Vain näin toimien pystymme pitämään kiinni annetuista kokoontumisohjeista koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi.

Aiemmin linjasimme, että jäähallin katsomoon pääsevät vain ne vanhemmat, jotka majoittuvat Piispalassa leirin aikana. Lapsiaan tuovat ja hakevat vanhemmat, päiväkävijät sekä asuntovaunuissa majoittuvat vanhemmat ja huoltajat eivät näin ollen valitettavasti päässeet pelejä katsomoon katsomaan.

Olemmekin nyt päivittäneet tuota ohjeistusta siihen muotoon, että hallin katsomossa saa olla maksimissaan 35 katsojaa ja mikäli tuo määrä uhkaa ylittyä on katsomoon ensisijaisesti pääsy Piispalassa majoittuvilla. Pyrimme järjestämään hallille mahdollisuuden katsoa pelejä screeniltä, mikäli katsomon turvallisuusrajat täyttyvät, eivätkä kaikki halukkaat mahdu sisään hallille.

Käytännössä tuo 35 hengen katsojan raja on varmastikin vaarassa ylittyä leirien tulo- ja lähtöpäivinä sekä muutamalla juhannuksen jälkeisellä viikolla, jolloin vanhempien majoituksia on varattu varsin runsaasti. Tuolloin suosittelemmekin Piispalassa majoittuvia saapumaan katsomoon hyvissä ajoin ennen ottelujen alkua.

Aikaisemman ohjeistuksen mukaisesti on tiedotettu, ettei otteluja pääse katsomaan kuin majoittuvat asiakkaat. Pahoittelemme mikäli tästä käytännön muutoksesta aiheutuu jollekin mielipahaa, mutta käytäntö osoitti että alkuperäinen ohjeistuksemme ei ollut toimiva . Reilun nuorten sportti-ilmapiirin säilyttämiseksi halusimme reagoida palautteeseen, todeten että alkuperäinen ohjeistuksemme ei ollut paras mahdollinen ja muuttaa ohjeistus parempaan.

Tavoitteenamme on, että jokainen nuori (ja nuoren vanhemmat) lähtevät Piispalasta mukanaan mukavia muistoja ja kokemuksia.

Mikäli joku Piispalasta majoituksen varannut haluaa perua majoituksensa, niin myyntipäällikkömme Jarmo Kulmala avustaa varauksen perumisessa.

Pidetään yhdessä huolta terveydestämme.

Piispalan jäähalli